sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivä

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Tänä vuonna Suomi täyttää 93 vuotta. 
Joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vasta vuodesta 1919 lähtien. Nykyisin voimassa oleva laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä on vuodelta 1937. Sen mukaan päivä on palkallinen vapaapäivä, tai missä se ei ole mahdollista, on maksettava korotettua palkkaa kuten sunnuntaityöstä.
Vuona1917 oli sangen uskaliasta julistaa itsenäisyys niinä epävarmoina aikoina, Venäjän vallankumouksen myllerryksessä. Nykyisin itsenäisyyspäivää vietetäänkin sitten juhlallisessa hengessä ja kiitollisuudella muistaen isänmaamme puolesta toimineita ja taistelleita. Itsenäisyyspäivän viettoon  kuuluu Presidentin linnan juhlat, joita koko suomi seuraa. Mutta on juhlat joskus jätetty juhlimatta Presidentin linnassa. 
Vuonna 1939, kun talvisota oli juuri alkanut eikä hallituksemme muun kansan tavoin ollut juurikaan juhlamielellä ja presidentinlinnakin oli pommitusten pelossa suljettuna.  Tuona vuonna juhlat pidettiin presidentin linnan sijasta hotelli Kämpissä.  Presidentinlinnassa juhlittiin seuraavan kerran vasta vuonna 1946, jonka jälkeen katkolla ovat olleet vuodet 1952 (Paasikivi sairastui), 1972 (linna oli remontissa), 1974 (Sylvi Kekkonen kuoli) ja 1981 (Urho Kekkonen oli vakavasti sairas).
Sodissa kaatuneita kannattaa kunnioittaa sankarihaudoilla vierailemalla. Monesti haudalle asetetaankin kynttilä ja kunnan reserviläiset järjestävät sankarihautausmaalle kunniavartion. Kodeissa ihmiset sytyttävät sinivalkoiset kynttilät palamaan ja laittavat lipun salkoon. Itsenäisyyspäivä on  virallinen liputuspäivä. Silloin liputus päättyy muista liputuspäivistä poikkeavasti klo 20.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti