Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Sitä vietetään Pyhän Lucian muistoksi. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää.
Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Lucia on suomennettuna Valotar.
Pyhä Lucia on katolisen kirkon kanonisoima pyhimys ja ortodoksisen kirkon muistelema pyhä, joka koki marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen hallituskauden lopulla noin vuonna 304. Mitään muuta Luciasta ei varmuudella tiedetä. Luciaan liittyvät legendat ovat peräisin tämän kotimaasta Italiasta.
Lucia syntyi vuonna 283 Sisiliassa Syrakusassa. Kun hän oli hyvin nuori, Lucian isä, joka oli ylhäistä sukua oleva roomalainen, kuoli ja jätti äidin ja tyttären vaille holhoojaa. Tuohon aikaan Roomassa jokaisella naisella piti olla holhooja, joka oli hänestä vastuussa. Ensin se oli isä ja sitten aviomies, tarvittaessa myös veli saattoi toimia siskonsa holhoojana. Koska Lucian perhe oli varakas, hänelle oli varattu hyvät myötäjäiset ja hän oli kihloissakin. Isän kuoleman jälkeen perhettä kohtasi kuitenkin toinen onnettomuus, kun Lucian äiti sairastui punatautiin, josta selviytymismahdollisuudet tuohon aikaan olivat kovin pienet. Neljän vuoden sairauden jälkeen äidin voimat alkoivat heiketä. Lucia kuuli kuitenkin, että Cataniassa kuolleen Pyhän Agathan pyhäinjäännöksillä rukoilemalla on moni kokenut ihmeparantumisen. Lucia saikin äitinsä suostutelluksi tulemaan kanssaan Cataniaan Pyhän Agathan haudalle rukoilemaan.
Ihme tapahtui ja äiti parantui, jolloin Lucia päätti kääntyä kristinuskoon ja hän vannoi pysyvänsä neitsyenä Pyhän Agathan tavoin. Oman myötäjäisosuuden Lucia pyysi itselleen ja käski jakaa sen köyhille. Perheen palvelija kertoi Lucian sulhaselle, että Lucia oli jakanut myötäjäiset köyhille ja että hän ei menisikään naimisiin tämän kanssa, vaan on kääntynyt kristinuskoon ja menee naimisiin jonkin varakkaan jalosukuisen herran kanssa.
Mustasukkainen ja harhaan johdettu sulhanen ilmiantoi Lucian viranomaisille, koska tuolloin Roomassa kristinusko oli kielletty. Lucia joutui oikeuden eteen, jossa hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin vietäväksi bordelliin ja pakotettavaksi prostituutioon. Tällöin Pyhä Henki kuitenkin täytti Lucian ja hän muuttui niin painavaksi, että häntä ei pystytty miesvoimin siirtämään. Vaikka apuun tuotiin vetohärkiäkin, Lucia pysyi järkähtämättä paikoillaan. Kun häntä ei saatu siirrettyä, hänet kertomuksen mukaan päätettiin polttaa. Lucian ympärille rakennettiin rovio ja häntä valeltiin palavalla piellä ja kiehuvalla öljyllä. Tuli ei kuitenkaan pystynyt vahingoittamaan Pyhän Hengen täyttämää Luciaa. Lopulta hänet surmattiin iskemällä tikari hänen kurkkunsa läpi.
Toinen, myöhemmin syntynyt legenda kertoo, että eräs nuorukainen, joka ei ollut kristitty, ahdisteli Luciaa kanssaan naimisiin, koska oli rakastunut tämän kauniisiin silmiin. Kun ahdistelu ei näyttänyt päättyvän lainkaan, niin lopulta Lucia repi silmät päästään ja lähetytti ne tarjottimella nuorukaiselle. Legendan mukaan, kun Neitsyt Maria näki Lucian vahvan uskon, hän antoi Lucialle entisiä kauniimmat uudet silmät. Kerrotaan, että nuorukainen puolestaan järkyttyi tapahtuneesta kovin ja sen seurauksena kääntyi kristinuskoon.
Kuva on osoitteesta http://www.ksml.fi/multimedia/dynamic/00117/6916581_jpg_117272a1.jpg
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Adventti
Tänään on ensimmäinen adventti sunnuntai. Tutkin netin kautta aihetta ja en muistanutkaan että jokaisella adventti päivällä on oma merkityksensä.
Ensimmäinen adventtisunnuntai, nöyrtymisen adventti ja se on Suomessa yksi suosituimmista juhlapyhistä. Perinteen mukaan evankeliumina on palmusunnuntaihin kuuluva kertomus Jeesuksesta, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Siten adventti liittyy palmusunnuntain ja pääsiäisen tapahtumiin. Aikojen kuluessa ensimmäisestä adventtisunnuntaista on tullut ilonjuhla, johon kuuluu tärkeä sävellys Hoosianna-hymni. Suomen evankelis-luterilainen kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista. Liturginen väri on muusta adventtiajansta poiketen valkoinen. Ensimmäinen adventtikynttilä symboloi odotusta.
Toisen adventtisunnuntain, kunnian adventin, aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla eli niin sanottu toinen tuleminen. Toinen kynttilä on jouluilon sytyttäjä.
Kolmantena adventtisunnuntaina, hengen adventtina, puhutaan Johannes Kastajasta ja hänen kehotuksestansa katumukseen ja parannukseen. Kolmas kynttilä on joulurauhan symboli.
Neljäs adventtisunnuntai, pyhä adventti, on monissa kirkkokunnissa omistettu Marialle. Niin on vuodesta 2000 lähtien ollut myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, jotta se erottuisi selkeämmin kolmannesta adventista. Neljäs kynttilä on rakkauden kynttilä.

lauantai 27. marraskuuta 2010
Joulukaun avajaiset
Mikkelissä vietettiin viimeviikon perjantaina joulukadun avajaisia kello 18.00. Kirkkopuistossa oleva kuusi sai taas valot ja paikalla oli joulu kulkue. Paikallisbussiliikenne oli koko illan maksuton.
Lapin taikaa
Olen monesti miettinyt, että millaista olisi viettää joulu lapissa. Sillä mielestäni se olisi ainut oikea vaihtoehto joulu matkailulle, sillä jouluna pitää olla lunta. Jos joku aikoo mmennä joululomalla lappiin, niin matkat kannattaa varata hyvissä ajoin. Matkan suunnittelussa auttaa Lappi-sivusto netissä, joka raottaa laidasta laitaa lapin elämyksiä joita voit kokea siellä. Ehdoton pysähdyspaikka siellä on Rovaniemellä Joulupukin pajakylässä. Siellä voi tavata Joulupukin ja aistia lapin tunnelman ja joulun ihmeet.
pikku hiljaa aletaan odottamaan joulua
Nyt on jo jouluverhot vaihdettu ikkunoihin ja kaikki joulu koristeetkin on otettu esille. Kyntteliköt ovat ikkunoissa ja ulos on viritetty jouluvalot.
Taidan olla aiut kaveri piirissä joka intoutuu joulun tulosta niin paljon, että jo marraskuussa aletaan suunnittelemaan joulua. Pidän joulusta sen tunnelman takia, en niinkään siitä lahjojen määrästä... Ihanata on käydä kaupoissa hypistelemässä uusia joulu koristeita ja ihailla jouluvalojen loistetta ja kimalluksen määrää. Kaupoissa soivat joululaulut saavat minut hyräilemään tahdissa. Joulun odotuksessa on "sitä jotain" mikä saa minut fiiliksiin..ehkä tämä kaikki johtuu siitä, että olen syntynyt jouluna..ken tietää.
Viime viikonloppuna kävin illalla lenkkeilee Kenkäverossa ja ihailemassa sen paikan jouluvaloja. Kaiken hienouden kruunasi sen, kun oli tullut lunta. Olenkin hykerrellyt tyytyväisyyttäni, kun saamme valkean joulun tai ainakin siinä uskossa olen. Nyt viikonlopuksi ja tulevaksi viikoksi on luvattu kovia pakkasia eli aivan loistava tilaisuus tehdä jäälyhtyjä ja muita jääkoristeita.
Pitää muistaa käydä ostamassa ensiviikolla joulukortteja ja postimerkkejä, sillä muuten asia jää viimetinkaan. Posti on taas perinteisesti lähettänyt jokaiseen talouteen punaisen kirjekuoren johon voi laittaa kaikki joulukortit kerralla. Olenkin huomannut, että se on erittäin kätevä juttu.

tiistai 16. marraskuuta 2010
Joulupukin palakylässä jo joulu tohinat on käynnissä. Tontut ovat käyneet tiedustelemassa ovatko lapset olleet kiltteinä.
ensi tunnelmat
Tässä sitä odotellaan vielä pysyvän lumen tuloa ja valkeaa joulua...
Toisin on Rukalla...
kuva osoitteesta http://4.bp.blogspot.com/_g3EvIkB8e9M/SvmOYx5ZuLI/AAAAAAAABnw/0zW2g-2ysUM/s400/joulumaisema.jpg
Toisin on Rukalla...
kuva osoitteesta http://4.bp.blogspot.com/_g3EvIkB8e9M/SvmOYx5ZuLI/AAAAAAAABnw/0zW2g-2ysUM/s400/joulumaisema.jpg